Tosiaan lienee pieni esittely paikallaan. Olen Maria, päihdeongelmainen, ja aloitin tämän blogin, jotta saisin purkaa tuntojani häpeällisestä asiasta ja myös vertaistuen vuoksi (puolin ja toisin).
Päihteenäni on siis alkoholi, jota olen väärinkäyttänyt noin 10 vuoden ajan.
Jo varhain tiedostin, että juomiseni oli erilaista. Muistan kuinka 18-vuotiaana ostin usein iltaisin pari siideriä, jotka silloin riittivät humalan aikaansaamiseksi. Minulla on ollut myös muita ongelmia, masennusta ja bulimiaa. Kaikki nuo linkittyivät toisiinsa ja tekivät elämästäni aika kurjaa. Alkoholi toi aluksi harmaaseen arkeeni pieniä ilon pilkahduksia, mutta kuten kaikki ymmärtänevät, pidemmän päälle tuo lohduke on surkea.
Ei liene yllätys että toisella vanhemmistani on myös päihdeongelma. Lapsuuteni kotiolot olivat epävakaat isäni ailahtelevan ja arvaamattoman käytöksen takia. Sain kuitenkin turvaa hyvistä ystävistäni, äidiltä ja samanikäisiltä sisariltani, joten ihan heitteillä en ole ollut.
Olen juonut keskimäärin 4 kertaa viikossa kännit kuluneen 10 vuoden aikana. Se tuntuu paljolta, mutta taitaa olla totuus. Muutun humalassa holtittomaksi, ja parisuhteeni on ollut monesti koetuksella törttöilyjeni takia. Se on kuitenkin kestänyt. Olen kalsarikännäilijä. Pääasia ei ole siis seura. Olen siinäkin mielessä pro-juoja, että minulle riittää, kunhan on seurana pullo. Välillä on kyllä täytynyt lähteä vaikka sunnuntaina baariin (niin noloa ja vaivalloista kuin se onkin) jos on juotava loppunut kesken eikä kännin aste ole tuntunut riittävältä.
Ihmiset ympärilläni (ystävät, kaverit, työkaverit) tietävät että juon paljon, mutta eivät sitä että juominen on minulle ongelma. Olen niin taitava peittelemään asiaa ja toisaalta en ole niin rappiolla että se näkyisi (mitä nyt naama on hieman turvoksissa kaiken aikaa). Lisäksi osaan ajoittaa juomiseni niin että aloitan vaikka jo päivällä jos mahdollista, jos on vaikka aamuvuoro seuraavana päivänä. Ei sitten haise niin pahalle kun on aikaa haihtua. Koko muu elämä onkin sitten vähemmän organisoitunutta. Olen n...nnen vuoden opiskelija (valmistunkohan koskaan), en liiku, syön miten sattuu, olen työssä jota inhoan. Uskon että juuri alkoholi on tehokkaasti estänyt kaikki yritykset elämäni saattamiseksi paremmin raiteilleen.
Olen aiemmin ollut vuoden verran juomatta. Sitä edelsi pari lisääntyneet muistihäiriöt ja katkot illan kulusta, ja pari kertaa jolloin join itseni tiedottomaan tilaan ja heräsin kuset housuissa kotoa. Onneksi pääsin kotiin (baarista)... Silloin päätin ja vannoin pyhästi etten juo enää koskaan. Minua pelotti että niin lyhyen ajan sisällä olin menettänyt totaalisen hallinnan itsestäni ja ymmärsin silloin että niin voi käydä koko elämäni suhteen jos en lopeta juomista. Tuo päätös kantoi, ihme kyllä, vuoden ajan.
Tuo vuosi oli rehellisesti elämäni onnellisin aika. Se, joka väittää ettei pitkään jatkunut juominen vaikuta psyykeen, vaikkei olisi krapulassa, ei joko ole juonut pitkään (ja runsaasti) tai sitten ei ole koskaan koittanut olla kuukausia selvin päin. Luulin olevani äkkipikainen ja heikkohermoinen (koska isänikin on -koska juo), mutta tuon vuoden aikana ymmärsin että oikeasti olen kiltti ja melko tasainenkin luonne.
Kaikki se epätoivo ja avuttomuus ja inho itseä kohtaan, niiden poistuminen avasi täysin uuden elämän. Ymmärsin kuinka turhaa oli työpäivän jälkeen nollata tilannne juomalla kaljaa kahteen yöllä (ja herätä entistä väsyneempänä), kun sen sijaan sai kömpiä onnelllisena rakkaan viereen, lukea hetken kirjaa ja uinahtaa suloiseen levolliseeen uneen.
Tuon vuoden aikana katosivat juomisesta turvonneet hamsterinposkeni ja pystyin jälleen katsomaan itseäni peilistä, muutuin aktiivisemmaksi, parisuhde parantui 110%. Lähes kaikki repivät riidat jäivät. En vain ollut sellainen hermoheikko kuin aiemmin. Säälitti kaikki ne tutut kasvot jotka jonottivat lähikaupassa mäyräkoiran kanssa. Onneksi ei enää tarvinnut.
Mitä sitten tapahtui...
Ei mitään sen kummempaa kuin että minä tyhmä päätin testata uteliaisuudesta, miltä tuntuu juoda. Ihan kun en tietäisi.. Ensin se ei tuntunut ihmeelliseltä, eikä vielä toisenkaan kerran. Sitten huomasin juovani salaa ja hakevani epätoivolla sitä epämääräistä totaalisen rentoutumisen ja unohduksen tilaa, jota ei juomisella koskaan saavuta(ellei juo tajua kankaalle -ja sitähän ei kukaan halua). Lopulta tilanne on näihin päiviin asti ollut sellainen, että olen juonut useasti, välillä peitellen sitä mieheltä pastillein ja hampaita pesten, välillä kertonut suoraan että olen ryypännyt.
Tänään heräsin hirveässä krapulassa juotuani 10 annosta alkoholia eilen.Olen tätä kirjoittaessanikin käynyt oksentamassa useasti, vaikkei ole enää mitä oksentaisi. Tajusin, että nyt tämä pelleily saa luvan riittää. Ei tule minusta kohtuukäyttäjää vaikka siitä juomishimoissani välillä haaveilinkin. Ainoa oikea tie on täysraittius. Miksi luovuin siitä kun olin niin onnellinen..? Onneksi kuitenkin nyt tiedän, että pystyn siihen, kuka tahansa pystyy..
Nimesin tämän blogin "Raittiiksi", sillä se on hartain tavoitteeni ja toiveeni. Haluan jo vihdoin kääntää uuden lehden elämässäni ja sinne ei ole alkoholilla enää mitään asiaa...
