lyhyestä virsi kaunis..

Olen huomannut että tämä blogi ei sittekään ole minun juttuni. Olen, siitä kun viimeksi kirjoitin, ryypännyt pari kertaa ja aikonut lukuisia kertoja mutta tullut järkipäälle. Taisteluni jatkuu yhä mutta olen huomannut etten jaksa kirjoittaa siitä. Elämääni mahtuu niin paljon myös muuta ettei blogia kumminkaan tulisi päivitettyä. Olen pohtinut tätä ongelmaa jo niin paljon ettei paljon uutta ammennettavaa löydy, enkä jaksa muiden mieliksikään tänne kirjoitella liirumlaarumeita tai sitä että taas tuli ryypättyä.

Jatkan siis pohdintoja oman pääni sisällä.

Sen sanon vielä, että juominen kyllä saattaa alkaa silloin kun elämässä on esim. vastoinkäymisiä, mutta riippuvuus iskee, ei edes salakavalasti, jokainen huomaa merkit, mutta mielellä on taipumus työntää ikävät asiat piiloon.Itse huomasin ne ensimmäisen kerran jo parikymppisenä, vaikken muiden silmissä varmaan poikennut juomistavoiltani mitenkään muista. TIESIN suhtautuvani alkoholiin jotenkin ripustautumalla.

Ei ole hurjan hyödyllistä mielestäni loputtomiin pohtia miksi juo, koska kyse on riippuvuudesta. Viina koukuttaa ja yksinkertaisesti siksi niin monet juovat. On vain sinniteltävä ilman niin että raittiudesta tulee se luonnollinen tapa elää elämäänsä. Kaikken tottuu ja kyllä sitä lopulta JOSSAIN VAIHEESSA sen pisteen saavuttaa. Mutta ikävä kyllä alkoholistin on syytä olla varuillaan, sillä viinaa tyrkytetään Suomessa joka paikassa.Pahinta on tämä viime vuosien niin trendikäs viiniharrastus. Ravintolassakin jokainen naapurin eikka kokee että lasia täytyy heilutella ja viiniä purskutella suussa, ei löytääkseen siitä pyöreyttä ja notkeutta, vaan ollakseen hovikelpoinen muiden silmissä. Miten naurettavaa teeskentelyä koko touhu! Viiniharrastuksen taakse piiloutuu myös moni alkoholisti.

Alkoholistin täytyy luopua alkoholista. Ei sitä muitakaan hienoja asioita ilmaiseksi tuosta noin vaan naps ilmaiseksi saa..Aivot tottuvat jossain vaiheessa juomattomuuteen ja lakkaavat esittämästä vaatimuksiaan, mutta skarppina täytyy olla. Minulla jatkuva entä-jos-yksi-humala-vielä -ajatusleikittely johti lopulta ratkeamisten sarjaan.
Täytyy aktiivisesti muistuttaa itseään siitä miksi on valinnut raittiuden tien ja että OIKEASTI ei ole iso juttu olla käyttämättä alkoholia jos asiaa tarkastelee neutraalisti, ilman kulttuuriyhteyttä, ihan vain niin että minä en juo viinaa ja Mirka ei juo maitoa. On tässä maailmassa ihmeellisempiäkin asioita -todellakin. Typerintä on puolustella ongelmakäyttöään kulttuurisilla pakotteilla.  Onneksi itse olen päässyt jo tämän asian yli melko hyvin, vaikka joskus se tuntui hyvinkin suurelta esteeltä. H....ttiin muut!!

Yleensä kannatan kohtuutta ja kultaista keskitietä, mutta alkoholin suhteen olen ehdoton, ei kannata alkaa pelleillä jos on ollut jo tovin ilman ja tietää olevansa alkoholisti. Ei kannata avata pandoran lipasta -kuten rakas siskoni sanoi kun tarjosin hänelle karkkia hänen ollessaan dieetillä. Pätee myös juomiseen..Kyllä se vuoden juomattomuus oli alkuaikoina mullekin vaikeaa, kun oli tottunut lääkitsemään iloa ja surua -pientä ja suurta, väsymystä, pirteyttä, kaikkea alkoholilla. Mutta sitkeys voimistuu kun jaksaa sinnitellä.

Yritän sinnitellä ja olla sortumatta kun seuraavan kerran pääsen kunnolla vauhtiin. Pidän siitä paremman huolen kuin viimeksi. Raitis elämä on ollut parasta aikaa ikinä elämässäni!! Miten tasapainoiselta kaikki tuntuikaan! Yhä taitavat aivokemiat olla kunnossa, sillä en kuitenkaan ole juonut kuten aiemmin ennen vuoden raittiutta jolloin join monta kertaa viikossa. Vielä on mieli yleispositiivinen. Kuitenkin, kaikki muuttuu jos jatkan juomista.Yhä tunnistan samat masennuksen ja alakulon merkit seuraavina päivinä. Miten pahaa viina tekeekään psyykelle! Kuinka monen juopon paniikkihäiriökohtaukset johtuvat alkoholista, miten paljon yleinen agressiotaso nousee paljon juovilla ja aiheuttaa pahoja ongelmia. Kuinka monet lapset joutuvat kärsimään toisen tai molempien vanhempien ryyppäämisestä. Itsekin olen ollut yksi heistä. Olen jo sen ikäinen että perheen perustaminen on enemmän kuin ajankohtaista. En kuitenkaan halua että lapseni joutuu kokemaan samoja toivottomuuden ja turvattomuuden tunteita, kuin minä lapsuudessani jouduin kokemaan.

Mm. nämä kaikki yritän pitää mielessäni taistelussani kohti raittiutta!

Hyvää jatkoa kaikille jotka ovat jostain syystä blogiini eksyneet :)

-Maria-

I'm ok..

Menin eilen aikaisin nukkumaan. Onneksi en juonut lopulta "kuin" 7 annosta. Koska aloittelin jo päivällä, alkoi krapulakin sitten jo illalla ja yöllä heräsinkin muutamaan otteeseen latkuttamaan vettä.
On se ihmeellistä, miten sitä muutamassa päivässä unohtaa sen hirveän olon, joka seuraa rankasta juomisesta. Nytkin maistuisi ihan hyvin (ja mukavasti rentouttaisi) muutama olut. Mutta tänään en juo, en onneksi voi.
Kunpa löytäisin uudelleen sen vankan motivaation, joka minulla oli aiemmin. Ehkä minun on vain sinniteltävä muutama kuukausi ja vaikka mielihalut sanoisivat mitä, kerättävä onnistumisen tunnetta, pinnisteltävä jotta juomattomuudesta tulisi taas luontainen tapa elää arkea. En halua että se kolahtaa päähäni taas uudelleen vasta jonkun uuden katastrofin myötä. Niitä on koettu jo ihan tarpeeksi.

Silloin kun lopetin tupakanpoltonkin, oli alku vaikeaa.. Ajatus meinasi jatkuvasti karata tupakointiin, mutta tietoisesti pyyhin nuo ajatuksen pois mielestäni. Ajattelin väkisin muita asioita enkä antanut itseni kertaakaan miettiä miten mukavaa olisi vetää yksi rööki. Sittemmin olen kyllä antanut itseni polttaa kännissä taas, en kuitenkaan koskaan selvin päin. Mutta olen huomannut viime aikoina että tupakkaa on tehnyt joskus selvinkin päin mieli. Ajatus säännöllisen röökaamisen uudelleen aloittamisesta tuntuu kauhistuttavalta!! Niin kauan yritin lopettaa ja vihdoin onnistuin. Nyt pelleilen sen kanssa uudelleen. Kiitos juomiseni...

Nyt pitäisi saada siis alkuun piiitkä (mielellään se lopullinen) selvä kausi, mutta löytyykö minulta siihen tarvittava itsekuri. Entä jos nyt sopisin itseni kanssa että olen aluksi vuoden juomatta. Käyttäisin sen vuoden itsehoitoon ja uusien rentoutumistapojen opetteluun. Usein huomaan juoksevani kauppaan kun joku asia ahdistaa tai kun niska-hartia-alueen kivut piinaavat. Olisiko aika alkaa vihdoin hoivaamaan itseäni sen sijaan että tuhoan kroppaani ja mieltäni sairaalla tavalla.

Vuosia kärsin itseinhosta ja krapulamasennuksista(eli jatkuvasta alakulosta) juomiseni tähden. Vuoden verran juomatta olleena huomasin kuinka mieli muuttui ja kirkastui ja aloin jälleen rakastaa itseäni. Elämänlaatu parani todella merkittävästi. Entisessä elämässäni ei ollut mitään jonka olisin halunnut takaisin. Olen nähnyt näitä ihmeitä muissakin raitistuneissa ihmisissä. Miten he ovatkaan muuttuneet sekä fyysisesti että psyykkisesti.

Tein vaan sen virheen että kokeilin. Siitä se heti taas lähti. Pystynkö, haluanko riittävästi, saanko elämäni vielä uudelleen järjestykseen ,sillä jos en nyt tee tälle asialle jotain, tiedän lipsuvani entiseen kaaokseen ennemmin tai myöhemmin. Se on aivan varmaa....Vielä on mieli suhteellisen kevyt, säännöllisen juomisen huonot puolet eivät näy eikä tunnu (ne katosivat raittiin vuoden aikana). En millään haluaisi huomata että olen taas samassa jamassa, masentuneena juoppona mieli sirpaleina..
Kunpa ymmärtäisin nyt jo tässä vaiheessa tehdä asialle jotain. Kyllä minä pystyn!

Ps..Blogin kuvailu on harhaanjohtava -tiedetään.. Minähän kamppailen ongelman kanssa, en toivu siitä sanan varsinaisessa merkityksessä. Mutta jätän kuvailun sellaiseksi, sillä toivon että tämä kaikki (ratkeamisetkin) on osa toipumisprosessia..

Alkoholismi vs. syömishäiriö

En oikeastaan halua edes tehdä vertailua, niin eri asioista on kyse. Joka tapauksessa kyse on myös välttämättömyydestä. Ei todella ole välttämätöntä juoda, mutta on välttämätöntä syödä. Juomattomuus ei kenelläkään johda katastrofiin, mutta syömättömyys johtaa. Myös bulimia on henkeä uhkaava sairaus, mutta siinäkin täytyy opetella kohtuus, ei voi ajatella luopuvansa syömisestä En silti osaa selittää sitä miksi bulimikon tulisi opetella kohtuus herkkujen suhteen, mutta alkoholiongelmainen ei mielestäni tietyn pisteen jälkeen sitä pysty oppimaan. Itseni kohdalla ainakin ajattelen näin.

näin..

Päivällä kännissä on tämän päivän tunnussana. Haluan heti tehdä selväksi, että en yritä kelleen olla esimerkkinä tai sankaritarinana siitä miten nousta alkoholismin syövereistä parempaan elämään. Jos tätä sairautta kykenisi käsittelemään pelkästään järjellä, ei mitään ongelmaan enää olisikaan. Ihminen joka tätä ei ole kokenut on ikävä kyllä aika jäävi kommentoimaan. Siinä puolustuspuheeni.

Kyse on kait (?) paljolti siitä miten ajattelutapaansa täytyy muuttaa. Oikeastaan siinä kyllä tarvitaan aika paljon järkeä, mutta se, miten totutut taipumukset sisäistää ja ymmärtää, vaatii aikaa. Kun kaikki olisi niin yksinkertaista. Raittiuden syntymekanismin tunteminen säästäisi paljon yhteiskunnan varoja.

Ensimmäisen tekstin jälkeen tämä on toinen kerta humalassa. En siis juo kaiken aikaa, mutta tavoitteet on korkeammalla. Olenhan jo maistanut hieman raittiuden autuutta. Paljolti on kyse totutun kaavan sisäistämisestä, ja nopeasta helpotuksesta. Raittius vaatii paljon kuria. Sitä jatkuvaa muistuttamista itselleen että tämä tapa on väärä ja johtaa vielä surkeampaan lopputulokseen. Eräällä tavalla raittius on kuin jatkuvaa dieettiä, mutta sillä erotuksella, että hoikkana pysyminen sallii ajoittaisen herkuttelun ja sen sopusoinnun opettelemisen. Alkoholiongelmaiselle tilanne on ehdottomampi. Miksi? Koska jollain intuitiivisella tasolla tiedostan että minusta ei ole alkoholin suhteen kohtuuteen, mutta sen sijaan syömisen suhteen näin asia voisi olla. Puhumattakaan että liikasyömisen vahingot itselle ja ympäristölle ovat mielestäni ihan toista luokkaa.

Oletteko samaa mieltä? Ymmärrän että syömishäiriöisillä saattaa olla toisenlaisia mielipiteitä. Minulle syömishäiriöstä edelleen ajoittain kärsivänä ajatus ruuan kohtuukäytöstä on kuitenkin terveempi ja jopa luonnollinen ajatus, toisin kuin alkoholin suhteen.

Haluan vielä kiittää Niiskistä ja Annista kommenteista. Ja erityisesti Annikselle haluan esittää syvän osanottoni tapahtuneesta. Toivon jaksamista sinulle ja että kaikesta huolimatta jaksaisit uskoa että elämällä on vielä paljon hyvää annettaa sinun osaltasi. Niin paljon tragediaa (ja epäoikeudenmukaisuuttakin) kuin ihmiselämä tarjoaakin, on se aina kamppailemisen arvoinen. Lämmin halaus..

Hei!

Tosiaan lienee pieni esittely paikallaan. Olen Maria, päihdeongelmainen, ja aloitin tämän blogin, jotta saisin purkaa tuntojani häpeällisestä asiasta ja myös vertaistuen vuoksi (puolin ja toisin).
Päihteenäni on siis alkoholi, jota olen väärinkäyttänyt noin 10 vuoden ajan.
Jo varhain tiedostin, että juomiseni oli erilaista. Muistan kuinka 18-vuotiaana ostin usein iltaisin pari siideriä, jotka silloin riittivät humalan aikaansaamiseksi. Minulla on ollut myös muita ongelmia, masennusta ja bulimiaa. Kaikki nuo linkittyivät toisiinsa ja tekivät elämästäni aika kurjaa. Alkoholi toi aluksi harmaaseen arkeeni pieniä ilon pilkahduksia, mutta kuten kaikki ymmärtänevät, pidemmän päälle tuo lohduke on surkea.
Ei liene yllätys että toisella vanhemmistani on myös päihdeongelma. Lapsuuteni kotiolot olivat epävakaat isäni ailahtelevan ja arvaamattoman käytöksen takia. Sain kuitenkin turvaa hyvistä ystävistäni, äidiltä ja samanikäisiltä sisariltani, joten ihan heitteillä en ole ollut.

Olen juonut keskimäärin 4 kertaa viikossa kännit kuluneen 10 vuoden aikana. Se tuntuu paljolta, mutta taitaa olla totuus. Muutun humalassa holtittomaksi, ja parisuhteeni on ollut monesti koetuksella törttöilyjeni takia. Se on kuitenkin kestänyt. Olen kalsarikännäilijä. Pääasia ei ole siis seura. Olen siinäkin mielessä pro-juoja, että minulle riittää, kunhan on seurana pullo. Välillä on kyllä täytynyt lähteä vaikka sunnuntaina baariin (niin noloa ja vaivalloista kuin se onkin) jos on juotava loppunut kesken eikä kännin aste ole tuntunut riittävältä.

Ihmiset ympärilläni (ystävät, kaverit, työkaverit) tietävät että juon paljon, mutta eivät sitä että juominen on minulle ongelma. Olen niin taitava peittelemään asiaa ja toisaalta en ole niin rappiolla että se näkyisi (mitä nyt naama on hieman turvoksissa kaiken aikaa). Lisäksi osaan ajoittaa juomiseni niin että aloitan vaikka jo päivällä jos mahdollista, jos on vaikka aamuvuoro seuraavana päivänä. Ei sitten haise niin pahalle kun on aikaa haihtua. Koko muu elämä onkin sitten vähemmän organisoitunutta. Olen n...nnen vuoden opiskelija (valmistunkohan koskaan), en liiku, syön miten sattuu, olen työssä jota inhoan. Uskon että juuri alkoholi on tehokkaasti estänyt kaikki yritykset elämäni saattamiseksi paremmin raiteilleen.

Olen aiemmin ollut vuoden verran juomatta. Sitä edelsi pari lisääntyneet muistihäiriöt ja katkot illan kulusta, ja pari kertaa jolloin join itseni tiedottomaan tilaan ja heräsin kuset housuissa kotoa. Onneksi pääsin kotiin (baarista)... Silloin päätin ja vannoin pyhästi etten juo enää koskaan. Minua pelotti että niin lyhyen ajan sisällä olin menettänyt totaalisen hallinnan itsestäni ja ymmärsin silloin että niin voi käydä koko elämäni suhteen jos en lopeta juomista. Tuo päätös kantoi, ihme kyllä, vuoden ajan.

Tuo vuosi oli rehellisesti elämäni onnellisin aika. Se, joka väittää ettei pitkään jatkunut juominen vaikuta psyykeen, vaikkei olisi krapulassa, ei joko ole juonut pitkään (ja runsaasti) tai sitten ei ole koskaan koittanut olla kuukausia selvin päin. Luulin olevani äkkipikainen ja heikkohermoinen (koska isänikin on -koska juo), mutta tuon vuoden aikana ymmärsin että oikeasti olen kiltti ja melko tasainenkin luonne.
Kaikki se epätoivo ja avuttomuus ja inho itseä kohtaan, niiden poistuminen avasi täysin uuden elämän. Ymmärsin kuinka turhaa oli työpäivän jälkeen nollata tilannne juomalla kaljaa kahteen yöllä (ja herätä entistä väsyneempänä), kun sen sijaan sai kömpiä onnelllisena rakkaan viereen, lukea hetken kirjaa ja uinahtaa suloiseen levolliseeen uneen.

Tuon vuoden aikana katosivat juomisesta turvonneet hamsterinposkeni ja pystyin jälleen katsomaan itseäni peilistä, muutuin aktiivisemmaksi, parisuhde parantui 110%. Lähes kaikki repivät riidat jäivät. En vain ollut sellainen hermoheikko kuin aiemmin. Säälitti kaikki ne tutut kasvot jotka jonottivat lähikaupassa mäyräkoiran kanssa. Onneksi ei enää tarvinnut.

Mitä sitten tapahtui...
Ei mitään sen kummempaa kuin että minä tyhmä päätin testata uteliaisuudesta, miltä tuntuu juoda. Ihan kun en tietäisi.. Ensin se ei tuntunut ihmeelliseltä, eikä vielä toisenkaan kerran. Sitten huomasin juovani salaa ja hakevani epätoivolla sitä epämääräistä totaalisen rentoutumisen ja unohduksen tilaa, jota ei juomisella koskaan saavuta(ellei juo tajua kankaalle -ja sitähän ei kukaan halua). Lopulta tilanne on näihin päiviin asti ollut sellainen, että olen juonut useasti, välillä peitellen sitä mieheltä pastillein ja hampaita pesten, välillä kertonut suoraan että olen ryypännyt.

Tänään heräsin hirveässä krapulassa juotuani 10 annosta alkoholia eilen.Olen tätä kirjoittaessanikin käynyt oksentamassa useasti, vaikkei ole enää mitä oksentaisi. Tajusin, että nyt tämä pelleily saa luvan riittää. Ei tule minusta kohtuukäyttäjää vaikka siitä juomishimoissani välillä haaveilinkin. Ainoa oikea tie on täysraittius. Miksi luovuin siitä kun olin niin onnellinen..? Onneksi kuitenkin nyt tiedän, että pystyn siihen, kuka tahansa pystyy..
Nimesin tämän blogin "Raittiiksi", sillä se on hartain tavoitteeni ja toiveeni. Haluan jo vihdoin kääntää uuden lehden elämässäni ja sinne ei ole alkoholilla enää mitään asiaa...