I'm ok..

Menin eilen aikaisin nukkumaan. Onneksi en juonut lopulta "kuin" 7 annosta. Koska aloittelin jo päivällä, alkoi krapulakin sitten jo illalla ja yöllä heräsinkin muutamaan otteeseen latkuttamaan vettä.
On se ihmeellistä, miten sitä muutamassa päivässä unohtaa sen hirveän olon, joka seuraa rankasta juomisesta. Nytkin maistuisi ihan hyvin (ja mukavasti rentouttaisi) muutama olut. Mutta tänään en juo, en onneksi voi.
Kunpa löytäisin uudelleen sen vankan motivaation, joka minulla oli aiemmin. Ehkä minun on vain sinniteltävä muutama kuukausi ja vaikka mielihalut sanoisivat mitä, kerättävä onnistumisen tunnetta, pinnisteltävä jotta juomattomuudesta tulisi taas luontainen tapa elää arkea. En halua että se kolahtaa päähäni taas uudelleen vasta jonkun uuden katastrofin myötä. Niitä on koettu jo ihan tarpeeksi.

Silloin kun lopetin tupakanpoltonkin, oli alku vaikeaa.. Ajatus meinasi jatkuvasti karata tupakointiin, mutta tietoisesti pyyhin nuo ajatuksen pois mielestäni. Ajattelin väkisin muita asioita enkä antanut itseni kertaakaan miettiä miten mukavaa olisi vetää yksi rööki. Sittemmin olen kyllä antanut itseni polttaa kännissä taas, en kuitenkaan koskaan selvin päin. Mutta olen huomannut viime aikoina että tupakkaa on tehnyt joskus selvinkin päin mieli. Ajatus säännöllisen röökaamisen uudelleen aloittamisesta tuntuu kauhistuttavalta!! Niin kauan yritin lopettaa ja vihdoin onnistuin. Nyt pelleilen sen kanssa uudelleen. Kiitos juomiseni...

Nyt pitäisi saada siis alkuun piiitkä (mielellään se lopullinen) selvä kausi, mutta löytyykö minulta siihen tarvittava itsekuri. Entä jos nyt sopisin itseni kanssa että olen aluksi vuoden juomatta. Käyttäisin sen vuoden itsehoitoon ja uusien rentoutumistapojen opetteluun. Usein huomaan juoksevani kauppaan kun joku asia ahdistaa tai kun niska-hartia-alueen kivut piinaavat. Olisiko aika alkaa vihdoin hoivaamaan itseäni sen sijaan että tuhoan kroppaani ja mieltäni sairaalla tavalla.

Vuosia kärsin itseinhosta ja krapulamasennuksista(eli jatkuvasta alakulosta) juomiseni tähden. Vuoden verran juomatta olleena huomasin kuinka mieli muuttui ja kirkastui ja aloin jälleen rakastaa itseäni. Elämänlaatu parani todella merkittävästi. Entisessä elämässäni ei ollut mitään jonka olisin halunnut takaisin. Olen nähnyt näitä ihmeitä muissakin raitistuneissa ihmisissä. Miten he ovatkaan muuttuneet sekä fyysisesti että psyykkisesti.

Tein vaan sen virheen että kokeilin. Siitä se heti taas lähti. Pystynkö, haluanko riittävästi, saanko elämäni vielä uudelleen järjestykseen ,sillä jos en nyt tee tälle asialle jotain, tiedän lipsuvani entiseen kaaokseen ennemmin tai myöhemmin. Se on aivan varmaa....Vielä on mieli suhteellisen kevyt, säännöllisen juomisen huonot puolet eivät näy eikä tunnu (ne katosivat raittiin vuoden aikana). En millään haluaisi huomata että olen taas samassa jamassa, masentuneena juoppona mieli sirpaleina..
Kunpa ymmärtäisin nyt jo tässä vaiheessa tehdä asialle jotain. Kyllä minä pystyn!

Ps..Blogin kuvailu on harhaanjohtava -tiedetään.. Minähän kamppailen ongelman kanssa, en toivu siitä sanan varsinaisessa merkityksessä. Mutta jätän kuvailun sellaiseksi, sillä toivon että tämä kaikki (ratkeamisetkin) on osa toipumisprosessia..