I'm ok..

Menin eilen aikaisin nukkumaan. Onneksi en juonut lopulta "kuin" 7 annosta. Koska aloittelin jo päivällä, alkoi krapulakin sitten jo illalla ja yöllä heräsinkin muutamaan otteeseen latkuttamaan vettä.
On se ihmeellistä, miten sitä muutamassa päivässä unohtaa sen hirveän olon, joka seuraa rankasta juomisesta. Nytkin maistuisi ihan hyvin (ja mukavasti rentouttaisi) muutama olut. Mutta tänään en juo, en onneksi voi.
Kunpa löytäisin uudelleen sen vankan motivaation, joka minulla oli aiemmin. Ehkä minun on vain sinniteltävä muutama kuukausi ja vaikka mielihalut sanoisivat mitä, kerättävä onnistumisen tunnetta, pinnisteltävä jotta juomattomuudesta tulisi taas luontainen tapa elää arkea. En halua että se kolahtaa päähäni taas uudelleen vasta jonkun uuden katastrofin myötä. Niitä on koettu jo ihan tarpeeksi.

Silloin kun lopetin tupakanpoltonkin, oli alku vaikeaa.. Ajatus meinasi jatkuvasti karata tupakointiin, mutta tietoisesti pyyhin nuo ajatuksen pois mielestäni. Ajattelin väkisin muita asioita enkä antanut itseni kertaakaan miettiä miten mukavaa olisi vetää yksi rööki. Sittemmin olen kyllä antanut itseni polttaa kännissä taas, en kuitenkaan koskaan selvin päin. Mutta olen huomannut viime aikoina että tupakkaa on tehnyt joskus selvinkin päin mieli. Ajatus säännöllisen röökaamisen uudelleen aloittamisesta tuntuu kauhistuttavalta!! Niin kauan yritin lopettaa ja vihdoin onnistuin. Nyt pelleilen sen kanssa uudelleen. Kiitos juomiseni...

Nyt pitäisi saada siis alkuun piiitkä (mielellään se lopullinen) selvä kausi, mutta löytyykö minulta siihen tarvittava itsekuri. Entä jos nyt sopisin itseni kanssa että olen aluksi vuoden juomatta. Käyttäisin sen vuoden itsehoitoon ja uusien rentoutumistapojen opetteluun. Usein huomaan juoksevani kauppaan kun joku asia ahdistaa tai kun niska-hartia-alueen kivut piinaavat. Olisiko aika alkaa vihdoin hoivaamaan itseäni sen sijaan että tuhoan kroppaani ja mieltäni sairaalla tavalla.

Vuosia kärsin itseinhosta ja krapulamasennuksista(eli jatkuvasta alakulosta) juomiseni tähden. Vuoden verran juomatta olleena huomasin kuinka mieli muuttui ja kirkastui ja aloin jälleen rakastaa itseäni. Elämänlaatu parani todella merkittävästi. Entisessä elämässäni ei ollut mitään jonka olisin halunnut takaisin. Olen nähnyt näitä ihmeitä muissakin raitistuneissa ihmisissä. Miten he ovatkaan muuttuneet sekä fyysisesti että psyykkisesti.

Tein vaan sen virheen että kokeilin. Siitä se heti taas lähti. Pystynkö, haluanko riittävästi, saanko elämäni vielä uudelleen järjestykseen ,sillä jos en nyt tee tälle asialle jotain, tiedän lipsuvani entiseen kaaokseen ennemmin tai myöhemmin. Se on aivan varmaa....Vielä on mieli suhteellisen kevyt, säännöllisen juomisen huonot puolet eivät näy eikä tunnu (ne katosivat raittiin vuoden aikana). En millään haluaisi huomata että olen taas samassa jamassa, masentuneena juoppona mieli sirpaleina..
Kunpa ymmärtäisin nyt jo tässä vaiheessa tehdä asialle jotain. Kyllä minä pystyn!

Ps..Blogin kuvailu on harhaanjohtava -tiedetään.. Minähän kamppailen ongelman kanssa, en toivu siitä sanan varsinaisessa merkityksessä. Mutta jätän kuvailun sellaiseksi, sillä toivon että tämä kaikki (ratkeamisetkin) on osa toipumisprosessia..

Alkoholismi vs. syömishäiriö

En oikeastaan halua edes tehdä vertailua, niin eri asioista on kyse. Joka tapauksessa kyse on myös välttämättömyydestä. Ei todella ole välttämätöntä juoda, mutta on välttämätöntä syödä. Juomattomuus ei kenelläkään johda katastrofiin, mutta syömättömyys johtaa. Myös bulimia on henkeä uhkaava sairaus, mutta siinäkin täytyy opetella kohtuus, ei voi ajatella luopuvansa syömisestä En silti osaa selittää sitä miksi bulimikon tulisi opetella kohtuus herkkujen suhteen, mutta alkoholiongelmainen ei mielestäni tietyn pisteen jälkeen sitä pysty oppimaan. Itseni kohdalla ainakin ajattelen näin.

näin..

Päivällä kännissä on tämän päivän tunnussana. Haluan heti tehdä selväksi, että en yritä kelleen olla esimerkkinä tai sankaritarinana siitä miten nousta alkoholismin syövereistä parempaan elämään. Jos tätä sairautta kykenisi käsittelemään pelkästään järjellä, ei mitään ongelmaan enää olisikaan. Ihminen joka tätä ei ole kokenut on ikävä kyllä aika jäävi kommentoimaan. Siinä puolustuspuheeni.

Kyse on kait (?) paljolti siitä miten ajattelutapaansa täytyy muuttaa. Oikeastaan siinä kyllä tarvitaan aika paljon järkeä, mutta se, miten totutut taipumukset sisäistää ja ymmärtää, vaatii aikaa. Kun kaikki olisi niin yksinkertaista. Raittiuden syntymekanismin tunteminen säästäisi paljon yhteiskunnan varoja.

Ensimmäisen tekstin jälkeen tämä on toinen kerta humalassa. En siis juo kaiken aikaa, mutta tavoitteet on korkeammalla. Olenhan jo maistanut hieman raittiuden autuutta. Paljolti on kyse totutun kaavan sisäistämisestä, ja nopeasta helpotuksesta. Raittius vaatii paljon kuria. Sitä jatkuvaa muistuttamista itselleen että tämä tapa on väärä ja johtaa vielä surkeampaan lopputulokseen. Eräällä tavalla raittius on kuin jatkuvaa dieettiä, mutta sillä erotuksella, että hoikkana pysyminen sallii ajoittaisen herkuttelun ja sen sopusoinnun opettelemisen. Alkoholiongelmaiselle tilanne on ehdottomampi. Miksi? Koska jollain intuitiivisella tasolla tiedostan että minusta ei ole alkoholin suhteen kohtuuteen, mutta sen sijaan syömisen suhteen näin asia voisi olla. Puhumattakaan että liikasyömisen vahingot itselle ja ympäristölle ovat mielestäni ihan toista luokkaa.

Oletteko samaa mieltä? Ymmärrän että syömishäiriöisillä saattaa olla toisenlaisia mielipiteitä. Minulle syömishäiriöstä edelleen ajoittain kärsivänä ajatus ruuan kohtuukäytöstä on kuitenkin terveempi ja jopa luonnollinen ajatus, toisin kuin alkoholin suhteen.

Haluan vielä kiittää Niiskistä ja Annista kommenteista. Ja erityisesti Annikselle haluan esittää syvän osanottoni tapahtuneesta. Toivon jaksamista sinulle ja että kaikesta huolimatta jaksaisit uskoa että elämällä on vielä paljon hyvää annettaa sinun osaltasi. Niin paljon tragediaa (ja epäoikeudenmukaisuuttakin) kuin ihmiselämä tarjoaakin, on se aina kamppailemisen arvoinen. Lämmin halaus..